Vapaan tahdon kannalta ihminen voi olla ja häntä voidaan tarkastella neljässä aivan eri tilassa. Nyt ei ole kyse ihmisestä ennen lankeemusta, ei siitä, mihin hän lankeemuksen jälkeen mutta ennen ennen kääntymystä kykenee ulkonaisissa, tämän ajallisen elämän asioissa, eikä siitäkään, millainen vapaa tahto hänellä on hengellisissä asioissa sen jälkeen kun Jumalan Henki on hänet synnyttänyt uudesti ja alkanut häntä hallita, tai silloin kun hän nousee kuolleista. Ainoa keskeinen kysymys on tämä: Mitä pystyy uudestisyntymättömän ihmisen ymmärrys ja tahto omine lankeemuksesta jäljelle jääneine voimineen vaikuttamaan ihmisen omassa kääntymyksessä ja uudestisyntymisessä? Kun Jumalan sanaa saarnataan ja meille tarjotaan Jumalan armoa, pystyykö sellainen ihminen valmistautumaan armon vastaanottamiseen, ottamaan sen vastaan ja vastaamaan tarjoukseen myöntävästi? Tästä kysymyksestä ovat eräät Augsburgin tunnustukseen yhtyneiden kirkkojen teologit kiistelleet vuosikausia.
Eräät ovat väittäneet ja opettaneet näin: 17 Vaikka ihminen ei omin voimin kykenekään täyttämään Jumalan käskyjä eikä ilman Pyhän Hengen armoa todella luottamaan Jumalaan, häntä pelkäämään ja rakastamaan, ihmisellä on uudestisyntymättömänäkin tallella sen verran luonnollisia kykyjä, että hän jollakin lailla pystyy valmistautumaan armon vastaanottamiseen ja antamaan myöntävän vastauksen, tosin heikon; silti hän ei saa mitään aikaan, ellei Pyhän Hengen armo tule avuksi, vaan hän jää taistelussa pakostakin tappiolle.
Vanhat 18 ja uudet hurmahenget ovat toisaalta opettaneet, että Jumala Hengellään käännyttää ihmisen ja vetää hänet pelastavaan Kristuksen tuntemiseen ilman mitään luomakunnan piiriin kuuluvia keinoja ja välineitä eli ilman Jumalan sanan saarnaamista ja kuulemista.
Vastoin näitä kumpaakin ryhmää ovat Augsburgin tunnustuksessa pysyvät puhtaat opettajat väittäneet ja opettaneet, että ihminen on esivanhempiemme lankeemuksen siinä määrin turmelema, että hän jumalallisissa, kääntymystä ja sielun pelastusta koskevissa asioissa on luonnostaan sokea. Kun Jumalan sanaa saarnataan, hän ei sitä ymmärrä eikä voi ymmärtää, vaan pitää sitä hulluutena. Omasta aloitteestaan hän ei lähesty Jumalaa, vaan hän on Jumalan vihollinen ja pysyy sellaisena, kunnes Pyhä Henki voimallaan saa hänessä aikaan kääntymyksen, uskon, uudestisyntymän ja uudistuksen. Tämä tapahtuu yksinomaan armosta, ilman mitään ihmisen myötävaikutusta, saarnatun ja kuullun sanan voimalla.
Selvittääksemme tämän kiistakysymyksen kristillisesti, Jumalan sanan johdolla ja saadaksemme kiistan hänen armonsa avulla loppumaan me esitämme opetuksenamme, uskonamme ja tunnustuksenamme seuraavan.
Hengellisissä, jumalallisissa asioissa ei uudestisyntymättömän ihmisen ymmärrys, sydän ja tahto omine luonnollisine kykyineen pysty yhtään mitään ymmärtämään, uskomaan, vastaanottamaan, ajattelemaan, tahtomaan, alkamaan, suorittamaan, tekemään, vaikuttamaan eikä myötävaikuttamaan. Suhteessa hyvään ihminen on aivan kuollut ja täysin turmeltunut. Ihmisluonnossa ei lankeemuksen jälkeen ennen uudestisyntymistä ole tallella vähäisintäkään sellaisten hengellisten voimien kipinää, joilla hän itsestään kykenisi valmistautumaan Jumalan armoon tai ottamaan tarjotun armon vastaan. Hän ei sinänsä ole armon saamiseen kelvollinen eikä voi tehdä itseään sellaiseksi. Omien kykyjensä varassa hän ei voi, edes apuna, edistää, aikaansaada, vaikuttaa, mitään omaan kääntymykseensä kuuluvaa - ei kokonaan, ei puoleksi eikä vähimmäksi, ei pienen pienimmäksikään osaksi, niin että se tapahtuisi "ikäänkuin hänestä itsestään". (2 Kor. 3:5) Ihminen on päinvastoin synnin orja (Joh. 8:34) ja Perkeleen vanki (Ef. 2:2; 2 Tim. 2:26), Perkeleen vaikutuksesta toimiva. Niinpä luonnollinen vapaa tahto kykenee aikaansaamaan ja saa aikaan vääristyneen laatunsa ja luonteensa mukaisesti yksinomaan sellaista, mikä on Jumalalle vastenmielistä ja hänen tahtoansa vastaan.
Tämän opinkohdan alussa esitetty keskeinen kysymys ja kiistan määrittely on näin saanut vastauksensa ja selvityksensä. Vastauksen vahvistavat oikeaksi seuraavat Jumalan sanasta löytyvät perusteet. Vaikka ne ovatkin ristiriidassa korskean järjen ja filosofian kanssa, emme siitä välitä, sillä tiedämmehän, että tämän turmeltuneen maailman (1 Kor. 3:19) viisaus on silkkaa hulluutta Jumalan silmissä. Uskonkohtia on arvosteltava ainoastaan Jumalan sanan perusteella.
Ensiksi. Ihmisen järjellä ja luonnollisella ymmärryksellä on tosin tallessa sammumaisillaan olevan kipinän verran tietoa Jumalan olemassaolosta ja (Room. 1:n mukaan) lain sisällöstä. Järki on silti perin tietämätön, sokea ja vääristynyt. Maailman älykkäimmät ja oppineimmatkaan ihmiset, jotka ehkä lukevat ja kuulevat evankeliumin Jumalan Pojasta ja lupauksen iankaikkisesta autuudesta, eivät omin kyvyin pysty sitä havaitsemaan, tajuamaan, ymmärtämään eivätkä uskomaan ja pitämään totena. Mitä uutterammin ja vakaammin he ponnistelevat käsittääkseen järjellään näitä hengellisiä asioita, sitä vähemmän he ymmärtävät ja uskovat. He pitävät tätä kaikkea vain hulluutena tai satuna, kunnes Pyhä Henki heitä valaisee ja opettaa. 1 Kor. 2:14: "Luonnollinen ihminen ei ota vastaan sitä, mikä Jumalan Hengen on; sillä se on hänelle hullutus, eikä hän voi sitä ymmärtää, koska se on tutkisteltava hengellisesti." 1 Kor. 1:21: "Koska maailma viisaudessaan ei oppinut tuntemaan Jumalaa hänen viisaudessaan, on Jumala nähnyt hyväksi saarnauttaa evankeliumia, jota maailma pitää hulluutena, ja siten pelastaa ne, jotka uskovat". Ef. 4:17 s.: Muut (ne joita Jumalan Henki ei ole synnyttänyt uudesti) "vaeltavat mielensä turhuudessa, pimentyneinä ymmärrykseltään, vieraina sille elämälle, joka on Jumalasta peräisin, heissä olevan tietämättömyyden ja heidän sydämensä sokeuden tähden." Matt. 13:13, 11: "Näkevin silmin he eivät näet, kuulevin korvin he eivät kuule, sillä he eivät ymmärrä näkemäänsä ja kuulemaansa. Mutta teidän on annettu ottaa vastaan taivasten valtakunnan salaisuus." Room. 3:11 s.: "Ei ole ketään ymmärtäväistä, ei ketään, joka etsii Jumalaa; kaikki ovat poikenneet pois, kaikki tyynni kelvottomiksi käyneet; ei ole ketään, joka tekee sitä mikä hyvää on, ei yhden yhtäkään." Niinpä Raamattu nimittää luonnollista ihmistä pimeydeksi, tarkoittaen hänen suhdettaan hengellisiin, jumalallisiin asioihin: Ef. 5:8, Ap.t. 26:18; Joh. 1:5: "Valkeus loistaa pimeydessä" (pimeässä, sokeassa maailmassa, joka ei Jumalaa tunne eikä hänestä piittaa) "eikä pimeys ole sitä käsittänyt." Vielä Raamattu opettaa, että ihminen on synneissään kuollut ja eloton, ei pelkästään heikko sairas; Ef. 2:1, 5 ja Kol. 2:13.
Yhtä vähän kuin ruumiillisesti kuollut ihminen voi omin voimin valmistautua saamaan ajallisen elämänsä takaisin, voi synteihinsä hengellisesti kuollut omin avuin hankkiutua ja suuntautua saadakseen hengellisen, taivaallisen vanhurskauden ja elämän. Yksin Jumalan Poika voi vapauttaa ja herättää syntiinsä kuolleen uuteen elämään.
Raamattu ei siis myönnä, että luonnollisella ihmisellä itsellään, hänen ymmärryksellään, sydämellään ja tahdollaan, olisi mitään kelpoisuutta, soveltuvuutta, kykyä tai voimaa ajatella, ymmärtää, voida, aloittaa, tahtoa, ottaa tehdäkseen, tehdä, vaikuttaa yksin tai apuna, jotakin hengellistä hyvää tai oikeaa.
2 Kor. 3:5: "Ei niin, että meillä itsellämme olisi kykyä ajatella jotakin, ikäänkuin se tulisi meistä itsestämme, vaan se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta." Room. 3:12: "He ovat kaikki tyynni kelvottomia." Joh. 8:37: "Minun sanani eivät saa tilaa teissä." Joh. 1:5: "Pimeys ei sitä ole käsittänyt eikä ottanut vastaan." 1 Kor. 2:14: "Luonnollinen ihminen ei havaitse sitä, mikä Jumalan Hengen on" - eli, kuten kreikan kielen sana oikeastaan olisi käännettävä, "ei käsitä, ei ota vastaan", "hänessä ei ole tilaa", "hän ei kykene ymmärtämään hengellisiä asioita" - "sillä hän pitää sen hulluutena eikä voi sitä ymmärtää." Vielä paljon vähemmän hän kykenee todella uskomaan evankeliumia, vastaamaan siihen myöntävästi ja pitämään sitä totena. Room. 8:7: Luonnollisen ihmisen eli "lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan, sillä se ei alistu Jumalan lain alle eikä se voikaan."
Jumalan Pojan sana pysyy siis ikuisesti totena: "Ilman minua te ette voi mitään tehdä." Ja Paavali sanoo (Joh. 15:5)(Fil. 2): "Jumala teissä vaikuttaa sekä tahtomisen että tekemisen oman mielisuosionsa mukaisesti." Suloinen on tämä sana kaikille hurskaille kristityille, jotka sydämessään tuntevat aivan vähäisen kipinän ja huomaavat kaipaavansa Jumalan armoa ja ikuista autuutta. On sangen lohdullista tietää, että tämän tosi hurskauden alun on Jumala heidän sydämeensä sytyttänyt; hän on sitä suuren heikkouden keskellä vahvistanut ja auttava heitä kestämään tosi uskossa loppuun asti.
Tähän yhteyteen kuuluvat pyhien kaikki rukoukset, joissa he pyytävät Jumalaa opettamaan, valaisemaan ja pyhittämään heitä. Näin he antavat ymmärtää, ettei heillä omasta takaa, luonnon kykyjen pohjalta, voi olla sitä, mitä he anovat Jumalalta. Yksin Ps. 119 sisältää toistakymmentä Daavidin pyyntöä, että Jumala soisi hänelle ymmärrystä jotta hän voisi oikein käsittää ja oppia Jumalan antaman opetuksen. Samanlaisia rukouksia sisältävät Paavalin kirjeet: Ef. 1:17 s. Kol. 1:9-11 Fil. 2:13.
Näitä tietämättömyydestä ja kykenemättömyydestä puhuvia rukouksia ja lausumia ei meille ole kirjoitettu sitä varten, että meistä tulisi laiskoja ja velttoja lukemaan, kuulemaan ja tutkimaan Jumalan sanaa. Tarkoituksena on päinvastoin saada meidät ensiksikin kiittämään Jumalaa koko sydämestämme siitä, että hän on Poikansa kautta vapauttanut meidät tietämättömyyden pimeydestä, synnin ja kuoleman vankilasta, sekä siitä, että hän kasteen ja Pyhän Hengen kautta on meidät synnyttänyt uudesti ja meitä valaissut. Sen jälkeen kuin Jumala on Pyhän Henkensä kautta kasteessa sytyttänyt ja vaikuttanut oikean uskon ja Jumalan tuntemuksen alun, meidän on häneltä lakkaamatta pyydettävä, että hän samalla Hengellään ja armollaan varjelisi meissä uskon ja taivaallisen lahjansa, vahvistaisi niitä päivästä päivään ja säilyttäisi ne loppuun saakka Jumalan sanan jokapäiväisen lukemisen ja harjoittamisen avulla. Ellei Jumala itse ole opettajana, emme voi opiskella emmekä oppia mitään sellaista, mikä on hänelle mieleen sekä meille itsellemme ja ympärillämme oleville hyödyksi.
Toiseksi. Jumalan sana todistaa, että luonnollisen, uudestisyntymättömän ihmisen suhde Jumalaan on seuraavanlainen. Ihmisen ymmärrys, sydän ja tahto eivät ainoastaan ole kokonaan kääntyneet pois Jumalasta, vaan ne ovat vääristyneet Jumalaa vastustaviksi ja suuntautuneet kaikenlaiseen pahaan; ne eivät ole pelkästään heikkoja, kykenemättömiä, kelvottomia ja hyvälle kuolleita, vaan ne ovat perisynnin niin surkeasti vääristämiä, niin läpikotaisin myrkyttämiä ja turmelemia, että ne ovat tavoiltaan ja luonnoltaan pahanilkisiä, Jumalaa kohtaan uppiniskaisia ja vihamielisiä sekä ylenpalttisen voimallisia, eläväisiä ja toimellisia kaikessa, mikä on vastoin Jumalan mieltä ja tahtoa. 1 Moos. 8:21: "Ihmisen sydämen aivoitukset ovat pahat nuoruudesta saakka." Jer. 17:9: "Ihmisen sydän on uhmakas ja arka" eli nurja ja aivan kurja, "niin ettei siitä saa selvää." Tämän lauseen pyhä Paavali selittää. Room. 8:7: "Lihan mieli on vihollisuus Jumalaa vastaan." Gal. 5:17: "Liha himoitsee Henkeä vastaan; nämä ovat nimittäin toisiaan vastaan." Room. 7:14, 18, 22 s.: "Me tiedämme, että laki on hengellinen, mutta minä olen lihallinen, myyty synnin alaisuuteen" ja vähän myöhemmin: "Minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää; sillä (Pyhän Hengen uudestisynnyttämän) sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa."
Jos siis luonnollinen eli lihallinen vapaa tahto vielä uudestisyntymän jälkeen pyhässä Paavalissa ja muissa uudestisyntyneissä sotii Jumalan lakia vastaan, sitä uppiniskaisempi ja vihamielisempi se pakostakin on Jumalan lakia ja tahtoa kohtaan ennen uudestisyntymää. Tämän perusteella on selvää, että vapaa tahto omine luonnollisine kykyineen ei ainoastaan ole täysin kykenemätön vaikuttamaan tai myötävaikuttamaan ihmisen omaan kääntymiseen, vanhurskauteen ja pelastukseen sekä seuraamaan, uskomaan tai vastaamaan myöntävästi, kun Pyhä Henki evankeliumissa tarjoaa Jumalan armoa ja pelastusta, vaan synnynnäisen pahan ja uppiniskaisen luontonsa perusteella ihminen jopa sotii Jumalaa ja hänen tahtoansa vastaan, ellei Jumalan Henki häntä valaise ja hallitse. Tämä asia on selitetty seikkaperäisemmin perisyntiä käsittelevässä opinkohdassa, johon esitystä supistaaksemme viittaamme.
Niinpä Pyhä Raamattu vertaakin uudestisyntymättömän ihmisen sydäntä kovaan kiveen, joka sitä kosketettaessa (Hes. 36:26) ei anna myöten vaan panee vastaan, käsittelemättömään pölkkyyn (Jer. 5:3) ja villiin, kesyttämättömään eläimeen. Se ei merkitse, (Hoos. 6:5) että ihminen syntiin langetessaan olisi lakannut olemasta järjellinen (Ps. 73:22) olento tai että hänet käännytettäisiin Jumalan puoleen ilman, että hän kuulee Jumalan sanaa ja tarkkaa sitä. Se ei merkitse myöskään sen kiistämistä, että hän ulkonaisissa, tämän maailman asioissa voi jossakin määrin tajuta hyvän ja pahan sekä vapaaehtoisesti tehdä jotakin tai jättää tekemättä.
Asia on niin kuin tohtori Luther sanoo selittäessään 91. psalmia: "Maallisissa, ulkonaisissa kysymyksissä, jotka koskevat elatusta ja ruumiin tarpeita, ihminen on kekseliäs, järkevä ja perin puuhakas. Hengellisissä, jumalallisissa, sielun pelastusta koskevissa asioissa ihminen on Lootin vaimon kaltainen suolapatsas, kuin pölkky ja kivi, kuin eloton kuvapatsas, jolla ei ole silmiä, suuta, mieltä eikä sydäntä. Eihän ihminen näe eikä tunne Jumalan julmaa ja hirmuista vihaa syntiä ja kuolemaa kohtaan, vaan suruttomana, jopa ehdoin tahdoin hän menee yhä pitemmälle ja joutuu tuhansiin vaaroihin ja vihdoin iankaikkiseen kuolemaan ja kadotukseen. Siinä ei auta pyytäminen, ei vetoaminen, ei edes uhkaukset ja nuhtelu. Kaikki opetus ja saarnakin menee hukkaan" - kunnes Pyhä Henki hänet valaisee, käännyttää ja synnyttää uudesti.
Mutta Pyhän Hengen työn kohteeksi ei ole luotu kiviä eikä pölkkyjä vaan ainoastaan ihminen. Langenneet pahat henget Jumala on vanhurskaalla ankaralla tuomiolla lopullisesti, iankaikkisesti hylännyt. Mutta yksinomaan ihmeellisestä laupeudestaan hän on tahtonut, että kurja langennut ihmisluonto taas tulisi kykeneväksi ottamaan vastaan kääntymyksen, Jumalan armon ja iankaikkisen elämän ja pääsemään tästä kaikesta osalliseksi. Tämä ei perustu ihmisen omaan, luontaiseen ja aktiiviseen sopivuuteen, kelvollisuuteen eikä kyvykkyyteen, sillä ihminen kykenee vain uppiniskaisen vihamielisesti vastustamaan Jumalaa. Kääntymys tapahtuu yksin armosta, Pyhän Hengen armollisesti ja väkevästi vaikuttamana. Tästä tohtori Luhter käyttää sanaa capacitas, jota hän selittää näin: Quando patres liberum arbitrium defendunt, capacitatem libertatis eius praedicant, quod scilicet verti potest ad bonum per gartiam Dei et fieri revera liberum, ad quod creatum est. "Puolustaessaan vapaata tahtoa isät sanovat sitä siinä mielessä vapauteen 'kykeneväksi', että Jumalan armo voi sen kääntää kohti hyvää ja päästää siihen tosi vapauteen, jota varten se on alussa luotu. "Tomus 1, s. 236. 19 Samoin on kirjoittanut Augustinus, Contra Iulianum, 2. kirja. 20
Edeltä käsin, ennen kuin Pyhä Henki valaisee, kääntää, synnyttää uudesti ja uudistaa ihmisen ja vetää häntä (Kristuksen luokse)(Joh. 6:44), ihminen ei pysty itsestään, omilla luonnollisilla kyvyillään, aloittamaan, vaikuttamaan tai auttamaan mitään hengellistä, kääntymykseensä tai uudestisyntymiseensä kuuluvaa asiaa, yhtä vähän kuin pystyisi kivi, pölkky tai savi. Tosin ääntymätön ihminen kykenee hallitsemaan jäseniään, kuulemaan evankeliumia, sitä jossakin määrin tutkimaan ja siitä puhumaankin, kuten fariseuksista ja teeskentelijöitä huomaa. Silti hän pitää evankeliumia hulluutena eikä voi sitä uskoa. Ihminen on siinä pölkkyäkin pahempi: vihamielisesti hän niskoittelee Jumalan tahtoa vastaan, ellei Pyhä Henki osoita hänessä voimaansa sytyttämällä ja vaikuttamalla hänessä uskoa, kuuliaisuutta ja muita Jumalalle mieluisia hyveitä.
Kolmanneksi. Pyhä Raamattu ei lue ihmisen luontaisen vapaan tahdon kykyjen vaikutuspiiriin kääntymistä, Kristukseen uskomista, uudestisyntymistä, uudistumista eikä mitään, mikä kuuluu tämän kaiken todelliseen alkamiseen ja loppuun saattamiseen: Sellainen ei ole vapaan tahdon asia, ei kokonaan, ei puoleksi eikä edes pienimmäksi, vähäisimmäksi osaksi, vaan se on in solidum, alusta loppuun, yksinomaan Jumalan vaikutuksen ja Pyhän Hengen tehtävä, kuten Puolustuskin toteaa. 21
Järki ja vapaa tahto kykenevät aikaansaamaan "ulkonaista, jossakin määrin kunniallista elämää", mutta yksin Pyhä Henki synnyttää uudesti ja vaikuttaa sisäiseen elämään: antaa uuden sydämen ja mielialan, avaa sydämen ja ymmärryksen käsittämään Raamattua ja tarkkaamaan sen sanaa. Luuk. 24:45: "Hän avasi heidän ymmärryksensä käsittämään kirjoitukset." Ap.t. 16:14: Lyydian kuunnellessa "Herra avasi hänen sydämensä ottamaan vaarin siitä, mitä Paavali puhui." Fil. 2:13: "Hän vaikuttaa meissä sekä tahtomisen että tekemisen." Hän antaa parannuksen eli mielenmuutoksen (Ap.t. 5:31, 2 Tim. 2:25) Hän vaikuttaa uskon; Fil. 1:29: "Teidän on suotu uskoa häneen." Usko on Jumalan lahja (Ef. 2:8); Joh. 6: "Se on Jumalan teko, että te uskotte häneen, jonka Jumala on lähettänyt." Hän antaa ymmärtäväisen sydämen, näkevät silmät ja kuulevat korvat (5 Moos. 29:3, Matt. 13:15). Hän on uudestisyntymisen ja uudistuksen Henki (Tit. 3:5). Hän ottaa meistä pois kovan kivisydämen ja antaa meille uuden, pehmeän lihasydämen, niin että vaellamme hänen käskyjensä mukaisesti (Hes. 11:19, Hes. 36:26, 5 Moos. 30:6, Ps. 51:12). Hän luo meidät Kristuksessa hyviä tekoja varten (Ef. 2:10) ja uusiksi luomuksiksi (2 Kor. 5:17, Gal. 6:15). Kaiken kaikkiaan: "Jokainen hyvä anti tulee Jumalalta" (Jaak. 1:17). Kukaan ei voi tulla Kristuksen luo, ellei Isä vedä häntä (Joh. 6:44). Matt. 11:27: "Ei kukaan muu tunne Isää kuin Poika ja se, kenelle Poika tahtoo hänet (Joh. 15:5) ilmoittaa." 1 Kor. 12:3: "Ei kukaan voi sanoa Kristusta Herraksi, paitsi Pyhässä Hengessä." Ja Kristus sanoo (Joh. 15:5): "Ilman minua te ette voi mitään tehdä. 2 Kor. 3:6: "Se kyky, mikä meillä on, on Jumalasta." 1 Kor. 4:7: "Ja mitä sinulla on, jota et ole lahjaksi saanut? Miksi kerskaat, ikään kuin se ei olisi saatua?
Pyhä Augustinus kirjoittaa, että erityisesti viimeksi lainattu lausuma sai hänet luopumaan siihenastisesta harhakäsityksestään (De praedestinatione 3): 22 Gratiam Dei in eo tantum consistere, quod in praeconio veritatis Dei voluntas nobis revelaretur; ut autem praedicato evangelio consentiremus "nostrum esse proprium et ex nobis esse". Samoin: Erravi, cum dicerem "nostrum esse credere et velle, Dei autem dare credentibus et volentibus facultatem operandi." "Olen erehtynyt ajatellessani, että Jumalan armo on vain sitä, että Jumala totuutta saarnattaessa ilmoittaa tahtonsa, mutta että saarnattuun evankeliumiin suostuminen on meidän asiamme, omien voimiemme varassa." Augustinus jatkaa: "Olen erehtynyt sanoessani, että on meidän vallassamme uskoa evankeliumi ja tahtoa hyvää ja että Jumalan asia on antaa niille, jotka jo uskovat ja jotka tahtovat hyvää, kyky saada jotakin aikaan."
Tämä oppi perustuu Jumalan sanaan ja on lausuttu Augsburgin tunnustuksessa ja muissa yllä mainituissa kirjoissa. Sen osoittavat seuraavat todisteet:
Tunnustus, 20: 23 Ilman Kristusta ja vailla Pyhää Henkeä ja uskoa ihmiset ovat Perkeleen vallassa ja Perkele kiihottaa heitä moneen syntiin. Siksi me opetamme ensin uskoa, jonka myötä Pyhä Henki annetaan, puhumme siitä, että Kristus meitä auttaa ja varjelee Perkeleeltä jne. Vähän myöhemmin: "Vailla Kristusta ihmisen järki ja voima ovat liian heikot vastustamaan Perkelettä, joka ajaa häntä tekemään syntiä."
Nämä lausumat osoittavat selvästi, ettei Augsburgin tunnustus ensinkään myönnä ihmisen tahtoa hengellisissä asioissa vapaaksi vaan sanoo, että ihminen on Perkeleen vanki. Kuinka hän sellaisena pystyisi omin voimin kääntymään evankeliumin tai Kristuksen puoleen?
Puolustus opettaa vapaasta tahdosta seuraavaan tapaan: 24 "Me sanomme myös, että järjellä on jossakin mielessä vapaa tahto, sillä järjen käsitettävissä asioissa meillä on vapaa tahto." Vähän myöhemmin: "Ihmiset, joissa ei Pyhä Henki asu, ovat vailla jumalanpelkoa ja uskoa; he eivät luota eivätkä usko siihen, että Jumala kuulee rukoukset, antaa heille synnit anteeksi ja auttaa heitä hädässä. Niinpä he ovat jumalattomia. - Paha puu ei voi kantaa hyviä hedelmiä, eikä kukaan voi ilman uskoa kelvata Jumalalle. Siitä syystä me väitämme, että vapaa tahto ja järki eivät kykene tekemään hengellisissä asioissa yhtään mitään, samalla kun me myönnämme, että meillä on kyky suorittaa ulkonaisia tekoja." Tästä on selkeästi nähtävissä, että Puolustus ei myönnä ihmisen tahdolla olevan kykyä aloittaa hyvän tekemistä tai omasta aloitteestaan myötävaikuttaa siinä.
Schmalkaldenin opinkohta "Synti" torjuu seuraavat vapaat tahtoa koskevat harhat: 25 "Ihmisellä on vapaa ratkaisuvalta, niin että hän voi tehdä hyvää ja olla tekemättä pahaa" jne. Vähän myöhemmin torjutaan harhana tällainen opetus: "Raamattuun ei perustu opetus, että hyvään tekoon tarvitaan Pyhä Henki armoineen" jne.
Sitä paitsi Schmalkaldenin opinkohta "Parannus" sanoo näin: 26 "Kristittyjen oikea parannus jatkuu kuolemaan saakka, sillä se taistelee lihassa jäljellä olevaa syntiä vastaan koko elämän ajan. Pyhä Paavalikin todistaa (Room. 7), että hän sotii jäsenissään olevaa lakia vastaan, ei omin voimin vaan hänelle lahjoitetun Pyhän Hengen voimalla. Ensin saadaan synnit anteeksi, sitten tämä lahja, joka päivittäin perkaa pois ja lakaisee jäljellä olevia syntejä ja siten näkee vaivaa saadakseen ihmisen täysin puhtaaksi ja pyhäksi." Tässä ei puhuta mitään meidän tahdostamme, ei sanota, että oma tahto edes uudestisyntyneiden ihmisten elämässä itsestään vaikuttaisi jotakin, vaan kaikki luetaan meille lahjoitetun Pyhän Hengen ansioksi. Pyhä Henki puhdistaa ihmistä ja tekee hänestä päivä päivältä hurskaamman ja pyhemmän, mutta meidän omilla voimillamme ei ole siihen mitään osuutta.
Tohtori Lutherin Iso katekismus selittää Uskontunnustuksen kolmatta uskonkohtaa seuraavasti: 27 "Siihen kristilliseen seurakuntaan minäkin kuulun, olen sen osa ja jäsen, osallinen sen kaikista aarteista ja keskinäisestä yhteydestä. Pyhä Henki on vetänyt minut siihen ja liittänyt sen jäseneksi antamalla minun kuulla Jumalan sanaa, jota edelleenkin saan kuulla. Sanan kuulemisesta alkaa pääsy pyhien yhteyteen. Ennen kuin siihen pääsimme, olimme kokonaan Perkeleen omia emmekä tienneet Jumalasta ja Kristuksesta yhtään mitään. Mutta Pyhä Henki pysyy viimeiseen päivään asti pyhässä seurakunnassa eli kristikunnassa. Sen välityksellä hän vetää meidät yhteyteensä, sitä hän käyttää sananjulistukseen ja -harjoitukseen, sen välityksellä hän pyhittää meidät ja kasvattaa pyhyydessä. Näin me kasvamme joka päivä ja vahvistumme Pyhän Hengen luomassa uskossa ja uskon hedelmissä." jne. Tässä ei Katekismus sanallakaan mainitse meidän vapaata tahtoamme tai osuuttamme. Kaikki sanotaan Pyhän Hengen työksi: saarnavirkaa käyttämällä hän tuo meidät kristikuntaan, pyhittää siinä ja saa aikaan, että me kasvamme päivä päivältä uskossa ja teemme yhä enemmän hyviä tekoja.
Vaikka uudestisyntyneet jo tässä elämässä pääsevätkin niin pitkälle, että he tahtovat sitä, mikä on hyvää, ja ovat siihen mieltyneitä sekä tekevät sitä, mikä on hyvää, ja edistyvät siinä yhä pitemmälle, ei tämä tapahdu ensinkään meidän oman tahtomme tai kykymme varassa. Kuten yllä on osoitettu, kaiken saa aikaan Pyhä Henki, joka Paavalin omien sanojen mukaan vaikuttaa sellaisen tahtomisen ja tekemisen (Fil. 2:13). Myös Ef. 2:10 Paavali lukee kaiken sellaisen Jumalan ansioksi sanoessaan: "Me olemme hänen tekonsa, luodut Kristuksessa hyviä töitä varten, joissa vaeltamaan Jumala on meidät edeltäpäin valmistanut."
Tohtori Lutherin Vähässä katekismuksessa sanotaan näin: 28 "Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraan Jeesukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa. Samalla tavalla hän koko kristikuntaa maailmassa kutsuu, kokoaa, valaisee, pyhittää ja varjelee Jeesuksen Kristuksen yhteydessä, ainoassa oikeassa uskossa."
Isä meidän -rukouksen toisen pyynnön selityksessä on nämä sanat: "Miten se tapahtuu?" - nimittäin Jumalan valtakunnan tuleminen meidän luoksemme. "Vastaus: Taivaallinen Isä antaa meille Pyhän Henkensä, niin että me hänen armonsa vaikutuksesta uskomme hänen pyhän sanansa sekä elämme Jumalan omina."
Nämä kohdat todistavat, että me emme voi omin voimin tulla Kristuksen luokse, vaan sitä varten täytyy Jumalan antaa meille Pyhä Henkensä valaisemaan ja pyhittämään meidät, antamaan meille usko ja siten tuomaan meidät Kristuksen luo ja säilyttämään hänen yhteydessään. Meidän omasta tahdostamme tai myötävaikutuksestamme ei sanota mitään.
Liitämme vielä mukaan yhden tohtori Lutherin sanan. Suuressa tunnustuksessaan Pyhästä ehtoollisesta hän vielä kerran vakuuttaa juhlallisesti aikovansa pysyä tässä opissa elämänsä loppuun saakka. Näin hän lausuu: 29 "Täten minä hylkään ja pelkkänä harhana tuomitsen kaikki opit, jotka ylistävät meidän vapaata tahtoamme, sillä ne ovat täysin vastakkaisia sille opille, joka julistaa meidän pelastajamme Jeesuksen Kristuksen apua ja armoa.
Kun näet Kristuksen ulkopuolella meitä hallitsevat kuolema ja synti ja jumalanamme ja ruhtinaanamme on Perkele, ei meillä voi olla voimaa, ei valtaa, ei viisautta eikä ymmärrystä valmistautua ja pyrkiä vanhurskauteen ja elämään. Pakosta me olemme sokaistuja ja vangittuja, synnin ja Perkeleen omia, niin että teemme ja ajattelemme sellaista, mikä meidän omistajiamme miellyttää mutta on Jumalalle vastenmielistä ja hänen käskyjensä vastaista."
Tohtori Luhter, jonka muisto on autuas ja pyhä, ei näissä sanoissa myönnä vapaalle tahdollemme minkäänlaista voimaa valmistautua tai pyrkiä vanhurskauteen. Päinvastoin hän väittää, että ihminen sokaistuna ja vangittuna toteuttaa yksinomaan Perkeleen tahtoa ja toimii vastoin Herran Jumalan mieltä. Näin ollen ei ihmisen kääntymyksessä ole omalla tahdolla mitään mahdollisuutta myötävaikuttaa. On välttämätöntä, että Jumala vetää häntä puoleensa ja että hän syntyy uudesti, Jumalasta. Muutoin ei sydämessämme ole yhtään sellaista ajatusta, joka itsestään kääntyisi pyhään evankeliumiin päin, ottamaan sen vastaan. Tästä kysymyksestä tohtori Luther on kirjoittanut myös teoksessa De servo arbitrio, Sidottu ratkaisuvalta,30 joka on suunnattu Erasmusta vastaan; siinä asia on käsitelty hyvin ja perusteellisesti. Myöhemmin hän on mainiossa Genesis-kommentaarissaan (erit. 26. luvun selityksessä31) toistanut ja selventänyt kantansa. Samalla hän on tarkoin ja huolellisesti esittänyt täsmällisen käsityksensä myös muutamista muista Erasmuksen esiin ottamista kysymyksistä, kuten de absoluta necessitate. Näihin kirjoihin viittaamme tässäkin yhteydessä ja kehotamme tutustumaan niihin.
Väärää opetusta on siis väite, että ihmisellä on tallella ainakin sen verran kykyjä, että hän mielellään tahtoisi ottaa evankeliumin vastaan ja lohduttautua sillä - toisin sanoen, että ihmisen tahto voi myötävaikuttaa kääntymisessä edes hiukan. Tällainen käsitys on väärä, sillä se on ristiriidassa pyhän, jumalallisen Raamatun, kristillisen Augsburgin tunnustuksen, sen Puolustuksen, Schmalkaldenin opinkohtien, Lutherin Ison ja Vähän katekismuksen sekä muiden tämän etevän ja Hengen valaiseman teologin kirjojen kanssa.
Sekä hurmahenget että epikurolaiset käyttävät kuitenkin väärin ja epäkristillisesti tätä oppia luonnollisen vapaan tahtomme kyvyttömyydestä ja pahuudesta sekä siitä että kääntymyksemme ja uudestisyntymisemme ei ole omien kykyjemme vaan yksinomaan Jumalan aikaansaama. He ovat puheillaan turmelleet ja villinneet monia ihmisiä ja vieneet näiltä kaiken innon ja halun rukouksen, lukemisen ja kristillisen tutkistelun harjoittamiseen. He puhuvat nimittäin seuraavaan tapaan: Koska he kerran eivät omien luonnollisten voimiensa varassa kykene kääntymään kohti Jumalaa, he aikovat itsepäisesti vastustaa Jumalaa tai odottaa, että Jumala käännyttää heidät väkisin, vastoin heidän tahtoaan. Koska kerran he eivät voi näissä hengellisissä asioissa tehdä mitään vaan kaikki on yksinomaan Pyhän Hengen vaikutusta, he eivät välitä mitään sanasta ja sakramentista, eivät kuuntele eivätkä lue sanaa, vaan jäävät odottamaan, että Jumala vuodattaa lahjansa heihin suoraan taivaasta, ilman armonvälineitä, niin että he itse voivat sisimmässään tuntea ja kokea olevansa Jumalan käännyttämiä.
Toisaalta on olemassa arkoja pohdiskelijoita, jotka saattavat vaipua synkkiin epäilyksiin. He kyselevät, ovatko he lainkaan Jumalan valitsemia ja mahtaako Jumala antaakaan heille näitä Pyhän Hengen lahjoja, heillä kun ei ole vahvaa, palavaa uskoa eikä altista kuuliaisuutta, vaan he tuntevat sydämessään pelkkää heikkoutta, ahdistusta ja kurjuutta.
Kaiken tämän vuoksi me teemme nyt Jumalan sanan pohjalta lähemmin selkoa siitä, kuinka ihminen saadaan kääntymään Jumalaan uskovaksi, kuinka eli mitä välineitä käyttäen Pyhä Henki tahtoo meissä vaikuttaa ja antaa sydämeemme oikean parannuksen, uskon ja uuden hengellisen voiman ja kyvyn tehdä hyvää sekä kuinka meidän tulee suhtautua näihin välineihin - nimittäin suulliseen sanaan ja pyhiin sakramentteihin - ja käyttää niitä.
Jumala ei tahdo, että kukaan joutuu kadotukseen vaan että kaikki kääntyvät hänen omikseen ja saavat iankaikkisen autuuden. Hes. 33:11: "Niin totta kuin minä elän, ei ole minulle mieleen jumalattoman kuolema, vaan se, että jumalaton kääntyy tieltänsä ja elää." (Joh. 3:16) "Sillä niin on Jumala maailmaa rakastanut, että hän antoi ainokaisen Poikansa, ettei yksikään, joka häneen uskoo, hukkuisi, vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä."
Sen tähden Jumala määrättömässä hyvyydessään ja laupeudessaan antaa julkisesti saarnata jumalallista, iankaikkista lakiaan ja ihmeellistä suunnitelmaansa pelastaa meidät, toisin sanoen pyhää evankeliumia, joka yksin tekee autuaaksi, se kun puhuu Jumalan iankaikkisesta Pojasta, meidän ainoasta vapahtajastamme ja pelastajastamme Jeesuksesta Kristuksesta. Näin Jumala kokoaa itselleen ihmiskunnasta iankaikkisen seurakunnan, näin hän synnyttää ihmisten sydämessä oikeaa parannusta eli synnintuntoa ja uskoa Jumalan Poikaan, Jeesukseen Kristukseen. Jumala tahtoo käyttää yksinomaan näitä välineitä, nimittäin pyhää sanaansa, kun sitä kuullaan saarnattavan tai kun sitä luetaan, sekä sakramentteja, kun niitä hänen sanansa mukaan käytetään. Millään muulla keinolla Jumala ei kutsu ihmisiä iankaikkiseen pelastukseen, vedä heitä luokseen, käännytä, uudestisynnytä eikä pyhitä. 1 Kor. 1:21: "Kun maailma ei viisaudellaan oppinut tuntemaan Jumalaa, Jumala näki hyväksi pelastaa järjettömän saarnan avulla ne, jotka siihen uskovat." Ap.t. 11:14: "Pietari on puhuva sinulle sanoja, joiden kautta pelastut sinä ja koko sinun perhekuntasi." Room. 10:17: "Usko tulee saarnasta, mutta saarnaamisen perustana on Jumalan sana." Joh. 17:20: "Isä, pyhitä heidät totuudessasi, sinun sanasi on totuus. Minä rukoilen kaikkien niiden puolesta, jotka heidän sanansa kuullessaan uskovat minuun."
Sen tähden iankaikkinen Isä huutaa taivaasta: "Kuulkaa häntä", tarkoittaen sanalla "hän" omaa rakasta Poikaansa ja jokaista, joka hänen nimessään julistaa parannusta ja syntien anteeksiantamusta (Matt. 17:5).
Tätä saarnaa on siis kuunneltava jokaisen, joka tahtoo pelastua. Jumalan sanan saarnaaminen ja kuuleminen ovat näet Pyhän Hengen työvälineitä, joiden avulla ja joita käyttäen hän tahtoo vaikuttaa väkevästi, käännyttää ihmiset Jumalan omiksi ja saada heissä aikaan sekä tahtomisen että tekemisen.
Sellainen ihminen, joka ei vielä ole kääntynyt Jumalan omaksi eikä uudestisyntynyt, voi kyllä ulkonaisesti kuunnella ja lukea tätä sanaa. Ihmisellähän on vielä lankeemuksen jälkeenkin jonkin verran vapaata tahtoa, joka kykenee ulkonaisiin toimintoihin: hän pystyy menemään kirkkoon, hän kykenee kuuntelemaan tai olemaan kuuntelematta saarnaa. Asiasta on jo edellä puhuttu.
Näillä välineillä Jumala vaikuttaa, sanansa saarnaamisella ja kuulemisella. Hän murtaa sydämemme ja vetää ihmistä puoleensa. Lain saarnasta ihminen oppii tuntemaan syntinsä ja Jumalan vihan; hänen sydämensä kauhistuu, se tuntee vilpitöntä katumusta ja todellista tuskaa. Sitten ihminen kuulee pyhän evankeliumin, joka julistaa armollista syntien anteeksiantamusta Kristuksessa. Kun hän sitä tarkkaa, sytytetään hänessä uskon kipinä, hän ottaa vastaan syntien anteeksiantamuksen Kristuksen tähden ja lohduttautuu evankeliumin lupauksella. Näin Pyhä Henki, joka kaiken tämän saa aikaan, annetaan ihmisen sydämeen.
Turhaan saisi saarnaaja istuttaa ja kastella, turhaa olisi sanankuulijan juokseminen ja tahtominen, mitään kääntymystä ei sillä kaikella saataisi aikaan, ellei Pyhän Hengen voima ja vaikutus olisi siinä mukana. Pyhä Henki valaisee ja käännyttää sydämet saarnatun ja kuullun sanan avulla, niin että ihmiset uskovat sen sanan ja suostuvat siihen.
Tämä ei merkitse sitä, että saarnaajan ja kuulijan tulisi olla epävarmoja Pyhän Hengen armollisesta vaikutuksesta. Päinvastoin, jos Jumalan sanaa saarnataan puhtaana ja sekoittamattomana ja ihmiset sitä ahkerasti vakain mielin kuuntelevat ja tutkistelevat, heidän on oltava varmoja siitä, että Jumala on armollisena läsnä ja että hän edellä kuvatulla tavalla antaa kaiken sen, mitä ihminen ei omin voimin voi ottaa eikä antaa. Sillä Pyhän Hengen läsnäoloa, vaikutuksia ja lahjoja ei saa eikä voi arvioida yksin ex sensu, sydämen tuntemusten perusteella. Koska kaikki tapahtuu useinkin suuren heikkouden verhossa, meidän tulee olla lupauksen perusteella ja mukaisesti varmoja siitä, että saarnattu ja kuultu Jumalan sana kuuluu, Pyhän Hengen virkaan ja työhön: sillä sanalla hän voimallisesti vaikuttaa sydämessämme, siinä hän on itse läsnä (2 Kor. 2:14 ss.).
Mutta kun ihminen ei tahdo kuulla saarnaa eikä lukea Jumalan sanaa vaan halveksii Jumalan sanaa ja seurakuntaa ja näin kuolee ja hukkuu synneissään, hän ei voi lohduttautua Jumalan iankaikkisella valinnalla eikä saada osakseen Jumalan laupeutta. Meidäthän on valittu Kristuksessa, ja hän tarjoaa kaikille ihmisille armoaan sanassa ja pyhissä sakramenteissa. Kristuksen vakaa tahto on, että sanaa kuullaan. (Matt. 18:20) Hän on luvannut olla keskellämme, milloin kaksi tai kolme on koolla hänen nimessään hänen pyhää sanaansa tutkimassa. Mutta kun sellainen ihminen halveksii Pyhän Hengen työvälinettä eikä tahdo kuunnella, ei hänelle tapahdu mitään vääryyttä, vaikka Pyhä Henki ei häntä valaisekaan vaan jättää hänet hukkumaan oman epäuskonsa pimeyteen. Tästä on kirjoitettu: "Kuinka usein minä olenkaan tahtonut koota sinun lapsesi, niin kuin kana kokoaa poikasensa siipiensä alle! Mutta te ette ole tahtoneet" (Matt. 23:37).
Tässä mielessä voidaan aivan hyvin sanoa, ettei ihminen ole kuin kivi tai pölkky. Eihän kivi eikä pölkky pane vastaan, kun joku sitä liikuttaa. Eihän sellainen tunne eikä tajua, mitä sille tehdään. Ihminen sen sijaan vastustaa Herraa Jumalaa omalla tahdollaan, kunnes hänet pannaan kääntymään. Silti on totta, että ihminen on ennen käännetyksi tulemistaankin järjellinen olento. Hänellä on kyllä järki ja tahto, vaikka hän ei ymmärrä mitään jumalallisista asioista eikä tahdo mitään hyvää eikä pelastukseen johtavaa. Kuten sanottu, hän ei pysty tekemään yhtään mitään kääntyäkseen. Hän on sikäli kiveä ja pölkkyäkin paljon pahempi, että hän vastustaa Jumalan sanaa ja tahtoa, kunnes Jumala herättää hänet, joka on kuollut syntiinsä, valaisee häntä ja uudistaa hänet.
Jumala ei tosin tee ketään väkisin hurskaaksi. Niitä ei käännytetä, jotka pysyvästi vastustavat Pyhää Henkeä ja toistuvasti kieltäytyvät hyväksymästä totuutta, vaikka sen tuntevatkin; sellaisiksi pyhä Stefanos kuvaa paatuneet juutalaiset, Ap.t. 7:51. Jumala kuitenkin vetää luokseen sellaista ihmistä, jonka hän tahtoo käännyttää, vetää siten, että pimentyneestä ymmärryksestä tulee valaistu ja uppiniskaisesta tahdosta kuuliainen. Tätä Raamattu sanoo uuden sydämen luomiseksi. (Ps. 51:12)
Siksi ei ole oikein sanoa, että ihmisellä on ennen kääntymystään modus agendi, jonkinlainen tapa tai mahdollisuus saada jumalallisissa asioissa aikaan jotakin hyvää ja pelastukseen kuuluvaa. Koska ihminen kerran on ennen kääntymystään synteihinsä kuolleena (Ef. 2:5), ei hänessä voi olla mitään kykyä saada jumalallisissa asioissa aikaan hyvää, eikä siis myöskään mitään vaikutusmahdollisuutta (modus agendi) jumalallisissa asioissa.
On eri asia puhua Jumalan vaikutuksesta ihmisessä. Jumalalla on todellakin aivan toisenlainen tapa vaikuttaa (modus agendi), ihmisessä, joka on järjellinen olento, kuin järjettömässä oliossa, sellaisessa kuin kivi tai pölkky. Yhtä kaikki: kääntymättömällä ihmisellä ei voi ajatella olevan minkäänlaista modus agendi eli mahdollisuutta saada aikaan jotakin hyvää hengellisissä asioissa.
Mutta sen jälkeen kun ihminen on käännytetty ja valaistu ja hänen tahtonsa on luotu uudeksi, vasta silloin ihmisen tahdon kohteena on se, mikä on hyvää - nimittäin sikäli kuin hän on uudestisyntynyt eli uusi ihminen. Silloin vasta hän "sisällisen ihmisen puolesta ilolla yhtyy Jumalan lakiin" (Room. 7:22). Siitä lähtien hän tekee hyvää niin paljon ja niin kauan kuin Jumalan Henki panee hänet tekemään. Paavali sanoo: (Room. 8:14) "Kaikki joita Jumalan Henki kuljettaa ovat Jumalan lapsia." Tämä ei merkitse coactiota, sitä että Pyhä Henki pakottaisi ihmistä, vaan kääntynyt ihminen tekee hyvää vapaaehtoisesti, kuten Daavid sanoo: (Ps. 110:3) "Voittosi jälkeen on sinun kansasi alttiisti uhraava." Silti koskee uudestisyntyneitäkin se, mitä pyhä Paavali kirjoittaa Room. 7:22 ss): "Sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin, mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on." "Niin minä palvelen mielelläni Jumalan lakia mutta lihalla synnin lakia." ja Gal. 5:17: "Liha himoitsee Henkeä vastaan, ja Henki lihaa vastaan; nämä ovat nimittäin toisiansa vastaan, niin että te ette tee sitä, mitä tahdotte."
Niin pian kuin siis Pyhä Henki sanalla ja pyhillä sakramenteilla on meissä aloittanut työnsä, uudesti synnyttämisen ja luomisen, siitä seuraa varmasti, että me voimme ja meidän tulee olla Pyhän Hengen voimalla mukana vaikuttamassa, vaikka olemme vielä kovin heikkoja. Siihen eivät kelpaa lihalliset, luonnolliset kykymme, vaan ainoastaan ne uudet voimat ja lahjat, jotka Pyhä Henki on kääntymyksessä meihin kuin ituina istuttanut. (2 Kor. 6:1) Pyhä Paavali kehottaa meitä nimenomaan ja vakavasti, että me työtovereina vaikuttaen ottaisimme vastaan Jumalan armon, niin ettei se jää turhaksi. Tätä ei voi ymmärtää muulla tavalla kuin siten, että kääntynyt ihminen tekee hyvää juuri niin paljon ja niin kauan kuin Pyhä Henki häntä hallitsee, ohjaa ja johdattaa. Jos Jumala vetäisi armollisen kätensä pois, ihminen ei hetkeäkään voisi pysyä Jumalalle kuuliaisena. Sitä vastoin ei jumalallista totuutta loukkaamatta mitenkään voida suostua sellaiseen tulkintaan, että kääntynyt ihminen toimisi Pyhän Hengen rinnalla, niin kuin hevospari vetää vaunuja.
Niin muodoin on olemassa iso ero kastetun ja kastamattoman ihmisen välillä. Pyhän Paavalin opetuksen mukaan kaikki, jotka on kastettu, ovat "Kristuksen päällensä pukeneet" (Gal. 3:27) ja ovat siis todella uudestisyntyneet. Siksi heillä on nyt myös arbitrium liberatum eli, kuten Kristus sanoo, heidät on tehty uudestaan vapaiksi. (Joh. 8:36) Niinpä he eivät ainoastaan kykene kuulemaan sanaa vaan myös suostumaan siihen - heikosti tosin - ja ottamaan sen vastaan.
Koska me näet tässä elämässä saamme vasta Hengen ensimmäiset hedelmät eikä uudestisyntyminenkään ole meissä kuin alullaan, jatkuu myös valituissa, todella uudestisyntyneissä ihmisissä lihan sota Henkeä vastaan. Havaitaanhan kristittyjen kesken isoja eroja: toinen on hengessä heikko, toinen vahva. Jokainen kristitty huomaa itsessäänkin vaihtelua; joskus hän on hengessä rohkea, joskus arka ja pelokas, toisinaan palava rakkaudessa, väkevä uskossa ja toivossa, toisinaan taas kylmä ja heikko.
Mutta kun kastetut ovat menetelleet vastoin omaatuntoaan, päästäneet synnin elämässään valtaan ja siten murehduttaneet heille annetun Pyhän Hengen ja kadottaneet hänet, heitä ei tarvitse kastaa uudestaan, vaan heidän on uudestaan käännyttävä, kuten edellä on riittävän selvästi esitetty.
Totuus on siis kerta kaikkiaan tämä: Aidossa kääntymyksessä tapahtuu välttämättä muutos; ymmärrys, tahto ja sydän herkistyvät toimimaan uudella tavalla. Sydän tuntee synnin, pelkää Jumalan vihaa, alkaa inhota syntiä, oppii tuntemaan ja ottaa vastaan lupauksen Jumalan armosta Kristuksessa. Siinä syntyy hyviä, hengellisiä ajatuksia sekä kristillistä päättäväisyyttä ja uutteruutta; se alkaa taistella lihaa vastaan - ja niin edelleen. Ellei mitään tästä tapahdu ja ilmaannu, ei kääntymys ole todellinen.
Mutta nyt on kyseessä causa efficiens.32 Kysytään siis: Kuka saa tuon kaiken aikaan meissä? Mistä ihminen saa tuon kaiken? Kuinka ihminen pääsee tuohon tilaan? Meidän oppimme vastaa näin: Koska ihmisen luonnolliset kyvyt eivät voi asiaan lainkaan vaikuttaa eivätkä sitä edistää (1 Kor. 2:4-12, 2 Kor. 3:4-12), Jumala tekee mittaamattomassa hyvyydessään ja laupeudessaan aloitteen, saarnauttaa pyhää evankeliumiaan, jonka avulla Pyhä Henki tahtoo aikaansaada meissä kääntymyksen ja uudistuksen. Saarnan ja Jumalan sanan tutkistelemisen välityksellä Jumala sytyttää meissä uskon ja muita hurskaita hyveitä. Kaikki tämä on siis yksinomaan Pyhän Hengen lahjaa ja vaikutusta.
Tämä oppi suuntaa meidän huomiomme niihin välineisiin, joita käyttäen Pyhä Henki panee asian alulle ja vie sen päätökseen. Se muistuttaa meitä siitä, kuinka mainitut lahjat saadaan säilymään, vahvistumaan ja enenemään. Se varoittaa meitä, ettemme antaisi meille annetun Jumalan armon jäädä turhaksi vaan ottaisimme saadut lahjat ahkeraan käyttöön. Se teroittaa mieleemme, kuinka suuri synti on estää ja vastustaa Pyhän Hengen toimintaa. Yllä olevan tahdon vapautta koskevan oppimme perusteellinen selvitys auttaa lopuksi ratkaisemaan ne ongelmat, jotka ovat synnyttäneet Augsburgin tunnustukseen liittyneissä kirkoissa kiistoja vuosikaupalla. On kyselty: An homo ante, in, post conversionem Spiritui Sancto repugnet? vel pure passive se habeat? An homo convertatur ut truncus? An Spiritus Sanctus detur repugnentibus? et an conversio hominis fiat per modum coactionis? - Tämä merkitsee: Vastustaako ihminen Pyhää Henkeä ennen kääntymystään, kääntyessään tai käännyttyään? Onko hän kukaties täysin toimeton, ainoastaan Jumalan vaikutuksen alainen? Onko kääntyvä ihminen verrattavissa pölkkyyn? Annetaanko Pyhä Henki sellaisille, jotka vastustavat häntä? Tapahtuuko kääntyminen pakosta, niin että Jumala käännyttää ihmiset väkisin, vastoin heidän tahtoaan?
Nyt voidaan myös väärä oppi ja harha tunnistaa, paljastaa, kumota ja hylätä. Sellaisia oppeja ovat:
1. Ensinnäkin stoalaisten33 ja manikeolaisten järjetön käsitys, jonka mukaan kaiken, mikä tapahtuu, täytyy tapahtua juuri sillä tavalla. Hominem coactum omnia facere: ihminen tekee kaiken pakosta, hänen tahdollaan ei edes ulkonaisissa asioissa ole mitään vapautta tai kykyä missään määrin noudattaa ulkonaista vanhurskautta, kunniallisuutta ja kurinalaisuutta eikä karttaa ulkonaisia syntejä ja paheita; Ihmisen tahto suuntautuu pakosta pahoihin tekoihin, kuten siveettömyyteen, ryöstöön ja murhaan.
2. Sitten karkeiden pelagiolaisten harha, jonka mukaan vapaa tahto kykenee omin luonnollisin voimin, ilman Pyhää Henkeä, kääntymään Jumalaa kohti, uskomaan evankeliumin, olemaan sisintä myöten kuuliainen Jumalan laille ja tällä vapaaehtoisella kuuliaisuudella ansaitsemaan syntien anteeksiantamuksen ja iankaikkisen elämän.
3. Kolmanneksi paavilaisten ja skolastikkojen harha. He ovat opettaneet hieman terävämmin, että ihminen kykenee luonnollisin voimin aloittamaan kääntymyksensä hyvään; mutta koska hän on liian heikko viemään asian päätökseen, rientää Pyhä Henki oitis auttamaan sitä hyvää, jonka omat luonnolliset voimat ovat panneet alulle.
4. Neljänneksi synergistien34 oppi. He väittävät, ettei ihminen ole hengellisissä asioissa täysin kuollut hyvälle vaan ainoastaan pahoin haavoittunut ja puolikuollut. Tosin siis vapaa tahto on liian heikko tekemään aloitetta ja omin voimin kääntymään Jumalaa kohti, sisintä myöten kuuliaiseksi Jumalan laille. Mutta jos Pyhä Henki tekee aloitteen, kutsuu meidät evankeliumilla sekä tarjoaa armoaan, syntien anteeksiantamusta ja ikuista autuutta, silloin vapaa tahto omin luonnollisin voimin pystyy tulemaan Jumalaa vastaan, antamaan oman, vaikka kuinka vähäisen ja mitättömän panoksensa, apunsa ja myötävaikutuksena, valmistautumaan Jumalan armoon, lähentymään sitä, tarttumaan siihen, ottamaan sen vastaan ja uskomaan evankeliumin. Myöhemminkin se kykenee omin voimin Pyhän Hengen rinnalla myötävaikuttamaan tämän kaiken jatkumiseen ja säilymiseen.
Tätä vastaan on edellä perinpohjaisesti osoitettu, että sellainen voima, facultas applicandi se ad gartiam, valmistautuminen armon vastaanottamiseen, ei ole peräisin meidän omista luonnollisista kyvyistämme vaan yksinomaan Pyhän Hengen vaikutuksesta.
5. Paavien ja munkkien opit, joiden mukaan ihminen uudestisyntymisen jälkeen kykenee jo tämän elämän aikana täysin täyttämään Jumalan lain, on tämän laintäyttämisen perusteella vanhurskas Jumalan silmissä ja ansaitsee iankaikkisen elämän.
6. Toisaalta on myös hurmahenkiä vakavasti ja kiivaasti nuhdeltava. Kirkon piisissä ei le siedettävä sellaisia, jotka kuvittelevat, että Jumala vetää ihmisen luokseen sekä valaisee, vanhurskauttaa ja pelastaa hänet käyttämättä mitään välineitä, siis ilman että ihminen kuulee Jumalan sanaa ja käyttää pyhiä sakramentteja.
7. Sama koskee niitä jotka kuvittelevat, että kääntymyksessä ja uudestisyntymisessä Jumala siinä mielessä luo uuden sydämen ja uuden ihmisen, että vanhan Aadamin substanssi ja olemus ja eritoten järjellinen sielu täysin tuhotaan ja sielun uusi olemus luodaan tyhjästä. Tämän harhan pyhä Augustinus nimenomaan kumoaa selittäessään 25. psalmia.35 Hän viittaa Paavalin sanaan: (Ef. 4:22) "Deponite vetetem hominem", "Teidän tulee panna pois vanha ihmisenne" ja selittää sitä seuraavasti: Ne aliquis arbitretur, deponendam esse aliquam substantiam, exposuit, quid esset: Deponite veterem hominem et induite novum, etc., cum dicit in consequentibus: quapropter deponentes mendacium loquimini veritatem. Ecce, hoc est deponere veterem hominem et induere novum etc. Käännettynä: "Jottei kukaan luulisi, että pois on pantava ihmisen substanssi eli olemus, hän itse selittää, mitä vanhan ihmisen riisuminen ja uuteen pukeutuminen merkitsee, kun hän jatkossa sanoo: 'Pankaa sen tähden pois valhe ja puhukaa totta.' Tämä juuri on vanhan ihmisen riisumista ja uuteen pukeutumista."
8. Samoin on meneteltävä, milloin selittämättä käytetään seuraavia sanontoja: "Ihmisen tahto vastustaa Pyhää Henkeä ennen kääntymystä, kääntymyksen aikana ja sen jälkeen". "Pyhä Henki annetaan niille, jotka vastustavat häntä."
Onhan edellä annetun selvityksen perusteella ilmeistä, että mitään kääntymystä ei tapahdu eikä voi tapahtua siellä, missä Pyhä Henki ei ensinkään muuta järkeä, tahtoa ja sydäntä hyvään suuntaan, missä ihminen ei ollenkaan usko lupausta ja missä Jumala ei valmista ihmistä armon vastaanottamiseen, vaan ihminen aina vain vastustaa Jumalan sanaa. Kääntymys tarkoittaa näet sellaista Pyhän Hengen vaikutuksesta tapahtuvaa ihmisen järjen tahdon ja sydämen muuttamista, että ihminen nyt kykenee Pyhän Hengen vaikutuksesta ottamaan tarjotun armon vastaan. Niinpä ei yksikään sellainen, joka uppiniskaisen itsepäisesti vastustaa Pyhän Hengen aikaansaamia mielenliikkeitä, saa omakseen Pyhää Henkeä vaan tekee hänet murheelliseksi ja menettää hänet.
Uudestisyntyneissäkin on silti jäljellä tiettyä vastahakoisuutta, kuten Raamattu sanoo: (Gal. 5:17) "Liha himoitsee Henkeä vastaan"; "Lihalliset himot sotivat sielua vastaan"; (1 Piet. 2:11) jäsenissä oleva laki vastustaa mielen lakia. (Room. 7:23)
Tämä on ymmärrettävä niin, että uudestisyntymätön ihminen vastustaa Jumalaa joka suhteessa; hän on kokonaan synnin orja. Uudestisyntynyt sitä vastoin yhtyy sisällisen ihmisen puolesta ilolla Jumalan lakiin, mutta havaitsee jäsenissään synnin lain, joka sotii hänen mielensä lakia vastaan. Siksi hän palvelee mielellä Jumalan lakia mutta lihalla synnin lakia (Room. 7:22-25). Tähän tapaan voidaan ja täytyy oikeaa käsitystä selvittää ja opettaa, perusteellisesti, selkeästi ja taiten.
Jotkut käyttävät seuraavia sanontoja: Hominis voluntas in conversione non est otiosa, sed agit aliquid. Trahit Deus, sed volentem trahit. "Ihmisen tahto ei kääntymyksessä ole joutilaana, vaan tekee sekin jotain." "Jumala vetää luokseen, mutta vain sitä, joka tahtoo tulla." Näitä lauseita käytetään vastoin oppia Jumalan armosta osoittamaan, että luonnollisella vapaalla tahdolla on oma osuutensa kääntymyksessä. Edellä esitetyn selvityksen perusteella on ilmeistä, että ne eivät ole terveen opetuksen mukaisia vaan sen vastaisia. Niitä on sen vuoksi syytä välttää puhuttaessa kääntymyksestä Jumalan puoleen.
Turmeltuneen tahtomme kääntyminen merkitsee näet nimenomaan sen heräämistä hengellisestä kuolemasta. Siksi kääntymys on yksinomaan Jumalan aikaansaama, niin kuin ruumiin ylösnousemuskin on yksin Jumalan varassa. Tästä on edellä puhuttu perusteellisesti ja oppi on todistettu oikeaksi Pyhästä Raamatusta saaduin kumoamattomin todistein.
Edellä on niin ikään riittävästi selvitetty, kuinka Jumala kääntymyksessä tekee vastahakoisista ja haluttomista alttiita: Pyhä Henki vetää heitä puoleensa. Kääntymyksen jälkeen ihmisen uudestisyntynyt tahto harjoittelee päivittäin parannuksen tekemistä eikä pysy joutilaana vaan vaikuttaa mukana kaikessa, mitä Pyhä Henki meidän välityksellämme tekee.
Luther tosin sanoo, että ihminen suhtautuu kääntymiseensä pure passive,36 ei tee sen hyväksi yhtään mitään vaan on ainoastaan Jumalan toiminnan kohteena. Tällä Luther ei kuitenkaan tarkoita, että joku voisi kääntyä kuulematta Jumalan sanaa saarnattavan tai ettei Pyhä Henki kääntymyksessä herättäisi meissä mitään uutta mielenliikettä eikä panisi alulle hengellisiä toimintoja. Luther painottaa sitä, että ihminen itsessään, omine luonnollisine voimineen, ei kykene mihinkään, ei edes olemaan apuna kääntymyksessään; kääntymys ei ole ainoastaan osaksi vaan alusta loppuun yksin Pyhän Hengen vaikutusta, lahjaa ja aikaansaannosta. Pyhä Henki vaikuttaa kaiken ihmisen järjessä, tahdossa ja sydämessä omalla voimallaan ja vallallaan tamquam in subjecto patiente, siis siten että ihminen ei mitään tee eikä toimita vaan on ainoastaan toiminnan kohteena. Ihminen ei kuitenkaan ole kuin kivestä hakattava kuva tai vahaan painettava sinetti, joka ei tiedä, tunne eikä tahdo mitään, vaan asia on ymmärrettävä niin kuin juuri edellä on seikka peräisesti selvitetty.
Koska koulunuorisoakin on pahasti johdettu harhaan opilla kääntymyksen kolmen syyn yhteisvaikutuksesta - ne ovat Jumalan saarnattu ja kuultu sana, Pyhä Henki ja ihmisen tahto - on yllä vielä kerran selvitetty, että kääntymys on yksin Jumalan Pyhän Hengen vaikuttama. Hän on ainoa oikea mestari, joka saa sen meissä aikaan käyttämällä varsinaisina keinoinaan pyhän sanan saarnaamista ja kuulemista. Uudestisyntymättömän ihmisen järki ja tahto on sitä vastoin pelkästään subiectum convertendum, käännytettävä, sillä se on hengellisesti kuolleen ihmisen järki ja tahto. Pyhä Henki siinä aikaansaa kääntymyksen ja uudistuksen; käännytettävä ihmistahto ei tee mitään vaan antaa Jumalan vaikuttaa yksin, siihen hetkeen asti jolloin se syntyy uudesti ja alkaa myötävaikuttaa Pyhän Hengen mukana, sitten kuin ollaan tekemässä kääntymystä seuraavia hyviä ja Jumalan mielen mukaisia tekoja, siten kuin edellä on perusteellisesti selvitetty.