Ensiksi on osoitettava, että Yksimielisyyden ohje puhuu Kristuksen persoonan ykseydestä ja hänen kummankin luontonsa sekä niiden olemuksellisten ominaisuuksien välisestä erosta samalla tavalla kuin vanha, puhdasoppinen kirkko sekä sen isät ja kirkolliskokoukset. On vain yksi Kristus, ei kahta persoonaa, mutta tässä persoonassa on kaksi eri luontoa, jumalallinen ja inhimillinen. Niitä ei voi erottaa toisistaan, ne eivät sekoitu toisiinsa eikä toinen muutu toiseksi, vaan kummallakin luonnolla on olemukseensa kuuluvat ominaisuudet, jotka se säilyttää ja joista se ei ikinä luovu. Toiset luonnon olemukseen kuuluvat ominaisuudet, jotka oikein ja totuuden mukaisesti omistetaan koko persoonalle, eivät milloinkaan tule toisen luonnon ominaisuuksiksi. Tämän todistavat seuraavat vanhojen, puhdasoppisten kirkolliskokousten lauseet.2
Efesoksen kirkolliskokous,3 kaanon 4: "Jos joku jakaa Kristuksesta puhuvat Raamatun sanat kahden persoonan eli hypostaasin kesken, niin että omistaa jotkin sanat hänelle ihmisenä, niin ymmärrettynä ettei Jumalan Sanaa oteta huomioon, toiset taas, jotka muka ovat Jumalan arvon mukaisia, yksin Isän Jumalan Sanalle, hän olkoon kirottu.
"Kaanon 5: "Jos joku rohkenee sanoa, että ihminen Kristus on kyllä theoforos, (Jumalan kantaja), mutta ei sano häntä Jumalaksi, niin kuin Poikaa on hänen luontonsa perusteella totuuden mukaisesti kutsuttava, koska Sana tuli lihaksi ja osalliseksi lihasta ja verestä aivan kuin mekin, hän olkoon kirottu."
Kaanon 6: "Jos joku ei tunnusta, että sama Kristus on sekä Jumala että ihminen, koska Sana on Raamatun mukaan tullut lihaksi, hän olkoon kirottu."
Kaanon 12: "Jos joku ei tunnusta, että Jumalan Sana on kärsinyt lihassa, ristiinnaulittu lihassa ja maistanut lihassa kuoleman, tullen esikoiseksi kuolleista nousseiden joukossa, koska hän Jumalana on elämä ja eläväksi tekijä, sellainen olkoon kirottu."
Khalkedonin kirkolliskokouksen päätös (Euagrioksen, II, 4, mukaan):4 "Pyhien isien esikuvaa seuraten me tunnustamme yhden ainoan Pojan, meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen. Yhteen ääneen me julistamme, että hän on täydellinen jumaluudessa ja täydellinen ihmisyydessä, sekä tosi Jumala että myös tosi ihminen, jolla on ruumis ja järjellinen sielu. Hän on Jumalana samaa olemusta kuin Isä, mutta ihmisenä samaa olemusta kuin me, kaikessa meidän kaltaisemme, kuitenkin ilman syntiä. Hän on jumaluuden puolesta syntynyt Isästä ennen aikojen alkua, mutta ihmisyyden puolesta hän on ajan lopulla meidän tähtemme ja pelastuksemme tähden syntynyt Neitsyt Mariasta, Jumalan synnyttäjästä. Hän on yksi ainoa Jeesus Kristus, Poika, Herra, Ainosyntyinen, joka tunnetaan kahdessa luonnossa, niitä sekoittamatta, muuttamatta, jakamatta ja erottamatta. Hänen luontojensa välinen ero ei persoonallisessa yhtymyksessä mitenkään häviä, vaan kummankin luonnon erityislaatu säilyy, ja yhdessä ne muodostavat yhden persoonan. Hän ei ole ikään kuin jakautunut kahdeksi eri persoonaksi, vaan hän on yksi ja sama ainoa Poika, Jumala, Sana ja Herra Jeesus Kristus. Näin ovat jo ammoin opettaneet profeetat, näin opetti Kristus itse meitä tuntemaan itseään, ja näin tämän opin on isien uskontunnustus välittänyt meille."
Samoin opettaa Leon kymmenes synodikirje:5 "Kummankin luonnon erityislaadun säilyessä ja yhdistyessä yhdeksi persoonaksi majesteetti on ottanut omakseen alhaisuuden, voima heikkouden, iankaikkisuus kuolevaisuuden. Maksaakseen kurjan sukukuntamme velan loukkaamaton luonto yhdistyi kärsimään kykenevään luontoon, niin että meidän Välimiehemme, yksi ainoa Välimies, pystyi kuolemaan toisen luontonsa puolesta, vaikka oli toisen luontonsa puolesta kuolematon."
Edelleen: "Hän, joka on tosi Jumala, on myös tosi ihminen, sillä ihmisen alhaisuus ja Jumalan ylhäisyys kuuluvat yhteen yhdessä persoonassa. Jumaluus ei muutu, vaikka sääliikin meitä, eikä ihmisyys sula Jumalan kirkkauteen, sillä kumpikin luonto vaikuttaa yhdessä, mutta oman laatunsa mukaan: Sana saa aikaan sanalle ominaisia asioita, liha taas sellaista, mikä on sille ominaista. Toinen loistaa kirkkaana ja tekee ihmeitä, toinen alistuu kärsimään vääryyttä. Jumala hän on, koska hän alussa oli Sana, ja Sana oli Jumala ja hänen kauttaan on kaikki saanut syntynsä. Ihminen hän on, koska 'Sana tuli lihaksi' ja syntyi naisesta. Kummankin luonnon yksipersoonaisen yhteyden osoittamiseksi saamme edelleen lukea, että Ihmisen Poika on tullut alas taivaasta, vaikka Jumalan Poika oikeastaan omaksui lihan vasta Neitsyt Mariasta." Ja vielä: "Sanotaan, että Jumalan Poika ristiinnaulittiin ja haudattiin, vaikka hän ei kärsinyt kuolemaa jumaluudessaan, joka on samaa olemusta kuin Isä, vaan ihmisluonnossa, joka oli heikko."
Tähän asti on lainattu kahden kirkolliskokouksen, Efesoksen ja Khalkedonin, tekstejä, joiden kanssa kaikki pyhät isät ovat yhtä mieltä. Juuri tämän ovat oppilaitoksissamme työskentelevät oppineet aina halunneet ilmaista ja tehdä selväksi, kun ovat käyttäneet sanoja abstractum ja concretum. Siihen viittaa lyhyesti myös Yksimielisyyden ohje:6" -- kuten oppineet tämän kaiken hyvin tietävät." Noita sanoja on oppilaitoksissa edelleen välttämättä käytettävä, niiden oikeassa merkityksessä.
Konkreettisia (concreta vocabula) ovat siis sellaiset sanat, jotka tarkoittavat Kristuksen koko persoonaa, kuten "Jumala" ja "ihminen". Abstraktisia (abstracta vocabula) taas ovat ne sanat, jotka tarkoittavat ja merkitsevät Kristuksen persoonassa olevia luontoja, kuten "jumaluus" ja "ihmisyys".
Tämän käsite-erittelyn huomioon ottaen on oikein käyttää konkreettista sanontaa: "Jumala on ihminen, ihminen on Jumala." Väärin on sen sijaan käyttää abstraktista sanontaa: "Jumaluus on ihmisyyttä, ihmisyys jumaluutta."
Sama koskee olemukseen kuuluvia ominaisuuksia. Toisen luonnon ominaisuuksia ei voida omistaa toiselle in abstracto, ikään kuin ne olisivat myös sen ominaisuuksia. Siksi olisivat esim. seuraavat lauseet valheellisia ja vääriä: "Inhimillinen luonto on kaikkivaltiutta, se on olemassa jo ikuisuudesta." Ei myöskään ominaisuuksia voi omistaa toisilleen, esim. sanomalla, että kuolevaisuus on kuolemattomuutta ja kuolemattomuus kuolevaisuutta. Sellaisilla puheilla mitätöitäisiin luontojen samoin kuin niiden ominaisuuksien välinen ero, ne sekoitettaisiin keskenään, toinen muutettaisiin toiseksi, ja näin ne eksekvoitaisiin ja yhdenkaltaistettaisiin.
Tämän asian tietäminen ja vankkana totuutena pitäminen - nimittäin että Kristuksen persoonan inhimillinen luonto ikuisesti omistaa ja säilyttää olemuksensa ja siihen kuuluvat luonnolliset ominaisuudet - ei kuitenkaan ole pelkkä velvollisuus. Asia on todella erittäin tärkeä. Kristittyjen korkein lohdutus on näet siinä, että me Pyhän Raamatun ilmoituksen perusteella saamme tietää ja yhtään epäilemättä uskoa hänen inhimillisen luotonsa todella tulleen persoonallisessa yhtymyksessä korotetuksi sellaiseen majesteettisuuteen ja näin tulleen majesteettisuudesta persoonallisesti osalliseksi. Yksimielisyyden ohjeessa tämä on perusteellisesti selvitetty.
Jotta siis itse kukin voisi omin silmin todeta, ettei mainittu kirja tältäkään osin tuo uusia, outoja, itse keksittyjä, ennen kuulemattomia kummallisuuksia ja ilmauksia Jumalan seurakuntaan, esitämme seuraavassa luettelonomaisesti todisteita. Ensin luetellaan todistuksia Pyhästä Raamatusta, sitten vanhoilta, puhtaasti opettavilta kirkon opettajilta, erityisesti niiltä isiltä, jotka ovat neljässä tärkeimmässä kirkolliskokouksessa olleet keskeisiä suunnannäyttäjiä. Nämä kohdat, joista heidän käyttämänsä tätä asiaa koskevat ilmaisut ovat selvästi todennettavissa, osoittavat väitteemme kiistatta oikeaksi.
Jotta kristillinen lukija helpommin löytäisi nämä todisteet ja osaisi niitä arvioida, ne on järjestetty ryhmiksi seuraavaan tapaan.