1. Mutta hänen tykönsä tulivat kaikki Publikanit ja syntiset,
kuulemaan häntä.
2. Ja Pharisealaiset ja kirjanoppineet napisivat ja sanoivat: tämä syntisiä
vastaan ottaa ja syö heidän kanssansa.
3. Niin hän sanoi heille tämän vertauksen, sanoen:
4. Kuka on teistä se ihminen, jolla on sata lammasta, ja jos hän yhden niistä
kadottaa, eikö hän jätä yhdeksänkymmentä ja yhdeksän korpeen, ja mene sen jälkeen,
joka kadonnut on, siihenasti että hän sen löytää?
5. Ja kuin hän sen löytää, niin hän panee sen olallensa, iloiten.
6. Ja kuin hän tulee kotiansa, niin hän kutsuu kokoon ystävänsä ja kylänsä miehet,
ja sanoo heille: iloitkaat minun kanssani: sillä minä löysin lampaani, joka
kadonnut oli.
7. Minä sanon teille: niin pitää ilo oleman taivaassa yhdestä syntisestä, joka
itsensä parantaa, enemmin kuin yhdeksästäkymmenestä ja yhdeksästä hurskaasta,
jotka ei parannusta tarvitse.
8. Taikka kuka vaimo on, jolla on kymmenen penninkiä, jos hän yhden niistä kadottaa,
eikö hän sytytä kynttilää, ja lakaise huonetta, ja etsi visusti niinkauvan kuin
hän sen löytää?
9. Ja kuin hän sen löytänyt on, kutsuu hän kokoon ystävänsä ja kylänsä vaimot,
ja sanoo: iloitkaat minun kanssani; sillä minä löysin penninkini, jonka minä
kadotin.
10. Niin myös, sanon minä teille, pitää ilo oleman Jumalan enkeleillä yhdestä
syntisestä, joka itsensä parantaa.
11. Ja hän sanoi: yhdellä miehellä oli kaksi poikaa,
12. Ja nuorempi heistä sanoi isällensä: isä, anna minulle osa tavarasta, joka
minulle tulee. Ja hän jakoi heille tavaran.
13. Ja ei kauvan sen jälkeen, kuin nuorempi poika oli kaikki koonnut, meni hän
kaukaiselle maakunnalle, ja hukkasi siellä tavaransa irstaisuudessa.
14. Mutta kuin hän kaikki oli tuhlannut, niin tuli suuri nälkä kaikkeen siihen
maakuntaan; ja hän rupesi hätääntymään,
15. Ja meni pois ja suostui yhteen sen maakunnan kauppamieheen, joka hänen lähetti
maakyliinsä kaitsemaan sikojansa.
16. Ja hän pyysi vatsaansa ravalla täyttää, jota siat söivät, ja ei kenkään
hänelle sitäkään antanut.
17. Mutta kuin hän mielensä malttoi, sanoi hän: kuinka monella minun isäni palkollisella
on kyllä leipää, ja minä kuolen nälkään!
18. Minä nousen ja käyn minun isäni tykö ja sanon hänelle: isä, minä olen syntiä
tehnyt taivasta vastaan ja sinun edessäs,
19. Ja en ole silleen mahdollinen sinun pojakses kutsuttaa: tee minua niinkuin
yhden palkollisistas.
20. Ja hän nousi ja tuli isänsä tykö. Mutta kuin hän vielä taampana oli, näki
hänen isänsä hänen, ja armahti hänen päällensä, ja juosten lankesi hänen kaulaansa,
ja suuta antoi hänen.
21. Mutta poika sanoi hänelle: isä, minä olen syntiä tehnyt taivasta vastaan
ja sinun edessäs, ja en ole mahdollinen tästedes sinun pojakses kutsuttaa.
22. Niin sanoi isä palvelioillensa: tuokaat tänne ne parhaat vaatteet, ja pukekaat
hänen yllensä, ja antakaat sormus hänen käteensä, ja kengät hänen jalkoihinsa,
23. Ja tuokaat syötetty vasikka, ja tappakaat se, ja syökäämme ja riemuitkaamme;
24. Sillä tämä minun poikani oli kuollut, ja virkosi jälleen: hän oli kadonnut,
ja on taas löydetty; ja rupesivat riemuitsemaan.
25. Mutta hänen vanhempi poikansa oli pellolla, ja kuin hän tuli ja huonettä
lähestyi, kuuli hän laulun ja hypyt.
26. Niin hän kutsui yhden palvelioistansa ja kysyi: mikä se on?
27. Niin se sanoi hänelle: sinun veljes tuli, ja isäs antoi tappaa syötetyn
vasikan, että hän sai hänen terveenä jälleen.
28. Niin hän vihastui eikä tahtonut mennä sisälle; hänen isänsä meni siis ulos,
ja neuvoi häntä.
29. Mutta hän vastasi ja sanoi isällensä: katso, niin monta vuotta minä palvelen
sinua, ja en ole koskaan sinun käskyäs käynyt ylitse, ja et sinä ole minulle
vohlaakaan antanut, riemuitakseni ystäväini kanssa.
30. Mutta että tämä sinun poikas tuli, joka tavaransa on tuhlannut porttoin
kanssa, tapoit sinä hänelle syötetyn vasikan.
31. Mutta hän sanoi hänelle: poikani! sinä olet aina minun tykönäni, ja kaikki
mitä minun on, se on sinun.
32. Niin piti sinunkin riemuitseman ja iloitseman; sillä tämä sinun veljes oli
kuollut ja virkosi jälleen, hän oli kadonnut ja on taas löydetty.